Ulverin Garm ja mm. Siriuksesta tuttu Daniel Cardoso toteuttavat Head Control Systemin muodossa hieman erilaista visiota, mitä ainakin allekirjoittanut on tottunut herroilta kuulemaan. Kyseessä on hieman Katatoniaa muistuttava projekti, tosin aavistuksen suoraviivaisempana ja popimpana, mutta tämä ei kerro kaikkea: Murder Nature on levy, joka pitää sisällään rock/metallia, jota on hieman vaikea sulloa lokeroihin.
Levy lähtee käyntiin hyvinkin iskevällä Baby Bluella, joka on yli 6-minuuttisena kestoltaan albumin pisin kipale, mikä on suhteellisen harvinaista albumin avauskappaleelle. Intron jälkeen Garm pääseekin saman tien esittelemään laulutaitojaan. Maukkailla kosketinmelodioilla ja erittäin tarttuvalla kertosäkeellä varustettu kappale kuuluukin albumin parhaimmistoon. Hieman seesteisemmän Skin Flickin jälkeen vuorossa on nopeatempoisempi Masterpiece (of Art), joka ei juurikaan tunteita nu-metallisuudessaan herätä ja jättää hieman kylmäksi. Blunt Instrumental (joka on, yllätys yllätys, instrumentaali) toimii lähinnä välisoittona, joskin tunnelmallisena sellaisena. It Hurtsissa Garm näyttää taas laajaa äänialaansa ja onnistuu jälleen kuulostamaan erittäin vakuuttavalta. Seuraavina iskevät Watergate, joka on jälleen toimivalla kertosäkeellä varustettu, ja Seven, joka on hieman puuduttavampi tapaus. Kill Me-nimisen (itseäni muuten aina hymyilyttää, kun Garmin vokaalit kuulostavat siltä, että hän laulaisi "ihq") välifiilistelyn jälkeen siirrytään suhteellisen raskaasti eteenpäin rullaavaan Wonderworldiin. Rapid Eye Movement jatkaa hieman samankaltaisissa tunnelmissa raskaiden riffiensä myötä. Albumin päättävä instrumentaali Falling on Sleep toimii lähinnä outrona levylle.
Murder Naturelta löytyy paljon hyviä mausteita ja tarttuvuutta, mutta kokonaisuus jää harmillisen vajavaiseksi. Ensin levy tuntuu erittäin hyvältä, mutta tarkemman tarkastelun alla tietty tasapaksuus nousee esiin. Kiekolle olisikin kaivannut lisää avausraita Baby Bluen kaltaisia äärimmäisen iskeviä hittirykäisyjä, tarttuvat kertosäkeet ja melodiantaju kun Cardosolla kuitenkin tuntuvat olevan hanskassa. Huonoksi tätä levyä ei voi väittää, mutta kuitenkin jää sellainen ikävä tunne, että potentiaalia olisi ollut paljon enempääkin. Toivottavasti jatkoa siis seuraa.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti