torstai 26. elokuuta 2010

Immolation - Majesty and Decay


Immolation on yksi pidemmän linjan death metal-bändeistä ja myöskin yksi genrensä henkilökohtaisia suosikkejani. Onkin mielenkiintoista, miten bändi on onnistunut pysymään yli kahdenkymmenen vuoden uransa ajan tuoreen kuuloisena. New Yorkin konkarit ovat vuosikaudet joutuneet jäämään isompiensa varjoon täysin suotta, sillä bändillä löytyy enemmän visiota kuin monelta muulta alan yrittäjältä.


Heti intron jälkeen on selvää, että kyseessä on taattua Immolation-laatua kieroilla riffeillä ja omaperäisillä melodioilla maustettuna. Immolation kuulostaa Immolationilta, ja hyvä niin. Bändillä on taito onnistua tuomaan lähes jokaiseen biisiin joku mielenkiintoinen elementti, vaikka kappale aluksi tasapaksulta vaikuttaisikin. Robert Vignan kitarointi on yhtä mielipuolisen kuuloista, kuin näköistäkin ja se on erittäin tärkeä elementti Immolationin musiikissa Ross Dolanin uskomattoman äänen ohella. Dolania ei syyttä pidetä yhtenä parhaista death metal-vokalisteista.

Varsinaisen ensimmäisen biisin, The Purgen jälkeen rullaamaan lähtevät A Token of Malice ja levyn nimikkobiisi onnistuvat tasapainottelemaan tarttuvuuden ja death metallille ominaisen sekopäisyyden välillä erittäin onnistuneella tavalla. Levyn parhaimmistoon kuuluu myös A Glorious Epoch, joka puolestaan on murskaava raskaudessaan ja pitää sisällään jäätävän hienoja riffejä. The Rapture of Ghostsin tunnelma taas on vangitseva. Muutama hieman tylsempikin hetki mahtuu joukkoon, mutta kuten aiemmin todettua, Immolation onnistuu lähes aina änkemään biiseihinsä vähintään yhden kiinnostuksen herättävän kohdan. Hyvänä esimerkkinä A Thunderous Consquence, joka ei biisinä muutoin ole kummoinen, mutta biisin lopetus on yhtä kaikki erittäin tyylikäs.

Immolation on jälleen, melkein 19 vuotta ensimmäisen levyn ilmestymisen jälkeen, onnistunut luomaan vahvan, oman kuuloisensa kokonaisuuden. Yhtye on onnistunut saavuttamaan omaperäisyyden asteen genressä, jossa se ei aina kaikista helpoin tehtävä ole. Immolation on aina ollut mielestäni erittäin aliarvostettu ja vaikka sen suosio on viime vuosina kenties hieman alkanut nostaa päätään, soisi bändille enemmän kuin mielellään hieman lisää mainetta. He ovat raataneet sen eteen pitkään, ja sen he myös ansaitsisivat.

****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti